torstai 1. marraskuuta 2012

Hornblende

Meinasin pudota penkiltäni alkusyksystä, kun kuulin loputtoman idolisointini kohteen eli Tiia Vanhatapion suunnittelevan mallistoa Seppälälle yhdessä Miika Saksin kanssa. Mallisto on nimetty Uudenmaan nimikkokiven, Sarvivälkkeen, mukaan ja ko. kiven kaunis pinta välkehtiikin useissa malliston tuotteissa digitaalisena kuparimetalliprinttinä. Vaatteiden lisäksi mallistosta löytyy suloisen synkeitä asusteita, kosmetiikkaa ja muuta pikkukivaa, kuten muistikirja ja sateenvarjo. Mallisto tuli myyntiin tänään Helsingin keskustan myymälöissä, Seppälän verkkokaupassa ja Porvoon taidetehtaan myymälässä. Itse tekisi kovasti mieli kotiuttaa ainakin nämä:


Kaikki kuvat ja tuotteet: Seppälä
Rakastuin jo pelkkään ajatukseen sopuhintaisesta Tiia Vanhatapio -designista, mutta mallisto vei mennessään myös ihanalla dramaattisuudellaan ja asenteellisuudellaan. Kuparimetallia painokuosissa, rautaa ja sinkkiä koruissa ja minimalistista mokkanahkaa siinä sivussa; mallisto huokuu karun kalseaa, mutta samalla varsin tyylikkään tarmokasta henkeä. Jos tähän settiin olisi vielä saanut jonkinmoiset kengät niin olisin heittänyt voltin silkasta ilosta.

Miltäs tämä yhteistyö teistä näyttää, maistuuko?

9 kommenttia:

  1. Oooo noi korut näyttää tosi hyvälle!! Samoin toi laukku....Ja PORVOOSSAKO näitä? Haa pitääkin ens kerralla käydä tsekkailemassa!! :]

    ps. reffilöiset pe???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä, ja nää oli vieläpä tosi edullisiakin! Muitakin ihan magikaalisia asusteita oli ja se kosmetiikka näytti niin herkulta, sitä vaan ei tuol verkkokaupassa jostain syystä ollu. Ja treffit kuulostaa hyvältä, ollaan yhteyksissä! :D

      Poista
  2. Toi piikkipanta ainaki lähtee tilaukseen NYT! Hanskoillekin lämpeis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kans vaiheilen noiden hanskojen kanssa, tekis aivan jäätävästi mieli tilata ne! :D

      Poista
  3. En oo vissiin ainut joka tästä innostui! Yleensä Seppälä on miusta vähä lame mutta tämä yllätti positiivisesti. T-paita, pussuka ja sitten se nahkaclutch päätyivät miun suosikkeihin, saa nähä eksynkö vielä hypistelemään noita kauppaankin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo seppälästä ei oo tullut kyllä moneen aikaan löydettyä yhtään mitään joten tää räjäytti pommin ihan totaalisesti! Harmittaa että noi tuli myyntiin vaan stadissa, olis ollu kiva käydä näpläilemässä!

      Poista
  4. Hei, oli superkiva tavata eilen! ja olisi hauska tutustua paremminkin, vaikutat kivalta tyypiltä. :)
    xx
    Reetta V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, oon edelleen ihan innoissani että nähtiin! :D ja sä vaikutat myös niin ihanalta tyypiltä, ois ihana treffata joku päivä!

      Poista
  5. Mallisto on kyllä tosi upea, ja ihastuin jo pelkkään TV-mainokseenkin ! ^^ Kauniita ovat, korut sekä vaatteet.

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...