maanantai 25. kesäkuuta 2012

Karkkikosmetiikkaa

Kulunut kesäkuu on ollut yhä kasvavan kesäinspiraation aikaa meikäläiselle ja on saanut mielen muuttumaan avoimemmaksi ja kevyemmäksi. Valitettavasti se on tehnyt saman myös mun kukkarolle, mutta kyllä makaronia jaksaa muutaman päivän maistella kun käteen on jäänyt ihan huikeita uusia tuttavuuksia. Erityisen makealta maistuvat nämä seuraavat kosmetiikkauutuudet, jotka mun on testailun ja rakastumisen myötä jaettava myös teidän kanssa!



1. Tigin Candy Fixations -sarjan Totally Baked -hiusmarenki

Tigin Candy Fixations -tuoteperhe ei varsinaisesti ole mikään uutukaisin juttu, vaan se on ollut kuolailtavissa jo puolisen vuotta. Omaan kaappiin on sarjasta eksynyt aikaisemmin jo toffeentuoksuiset Glaze Haze -kiiltotipat, jotka eivät kuitenkaan tyydyttäneet Tigi-nälkääni vaan toimivat pikemminkin aperitiivina. Tämä hiusmarenki on ollut himolistallani aivan uskomattoman kauan; olen käynyt kempparihyllyissä pyörittelemässä sitä näpeissäni ja upottautumassa sen kermaisen makeaan tuoksuun, mutta suolainen hinta on pilannut fiilistelyni kerta toisensa jälkeen. Lontoon hintojen jälkeen mikään ei kuitenkaan tuntunut enää missään ja niinpä tämäkin herkku päätyi kotosalle.


Tuote lupaa tuoda tukkaan pitkäkestoista pitoa, tuuheutta ja rakennetta. Ideana on levitellä tätä makeaa marenkia pyyhekuiviin hiuksiin aivan kuten mitä tahansa muutakin muotovaahtojen genreen kuuluvaa tuotetta ja föönailla sitten mahdollisuuksien mukaan. Itse en jaksanut kaivaa fööniä esiin, mutta silti tukkani oli marengin jäljiltä selkeästi tuuheampi ja silkkisen siloiset haituvani myös tuntuivat taipuisammilta ja helpommin hallittavilta. Pito ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen painovoimaa uhmaavaa vaan taakse sliipattu tukkani teki nk. cry babyt heti ensimmäisen tuulenvireen paineltua sen läpi. Se föönaus olisi todennäköisesti auttanut asiaan.

Parasta tuotteessa on kuitenkin ehdottomasti se TUOKSU. Sanoinkuvaamattoman herkullinen sitruunamarengin tuoksu päähän levitettynä pelastaa päivän, vaikka tukka ei täysin luvatulla tavalla kuosissa pysyisikään.

Plussat:
+ Tuoksu on ylivoimaisesti herkullisinta pitkiin aikoihin!
+ Tuo silminnähden tuuheutta tukkaan ja lisää myös rakennetta, tekemättä hiuksista kuitenkaan pöhnäisen ja möhnäisen oloista.
+ Jos voisin ostaa muotovaahdon tai muotovaahdon joka tuoksuu SITRUUNAMARENGILLE, ostaisin sata kertaa sadasta sen joka tuoksuu SITRUUNAMARENGILLE.

Miinukset:
- Pito jäi ainakin meikäläisen testailuissa lupaukseksi, ehkäpä jos noudattaisi ohjeita ja puhaltelisi vähän föönillä, aine saisi varmaankin ihan uutta eloa itseensä.
- HINTA, n. 23 €.


2. Maybelline Color sensational Popsticks -huulikiilto

Maybellinen tuorein huulikiilto/-puna houkutteli minut ääreensä neonpinkillä ulkokuorellaan, joka hehkui itsekseen hyllyssä näyttäen övericoolilta. Varsinaisen päräytyksen koin kuitenkin kun ryhdyin nyhtämään kuoria irti testereistä ja pääsin käsiksi varsinaiseen herkkuun, nimittäin hyytelön/mehujään/tikkarin läpinäkyvää koostumusta muistuttavaan huulipunaan!


Tarpeetonta mainita, mutta punasta tuli sekunnin sadasosassa välttämättömyys. Muutaman sävyn sävyvalikoima oli aivan täydellinen kokonaisuudessaan, mutta vaikean valinnan edessä valikoin omakseni sävyn 080 Cherry Pop, lähinnä koska se tuoksui kirsikkatikkarille.


Huulilla koostumus on kevyen huulirasvamainen, eikä kovinkaan peittävä, mutta tuo juuri sopivan määrän sävyä ja kiiltoa sinne missä sitä kaivataan. Jälki ei kestä kovin kauaa, mutta se on ehkä plussaa, sillä sitten tuotetta saa jälleen levittää uudelleen ja nauttia herkullisesta karkkituoksusta!

Plussat:
+ Kreisi uusi läpinäkyvä, mutta kiinteä koostumus, joka muistuttaa hyytelöä tai tikkaria tai jotain muuta uskomattoman herkullista!
+ Kevyt tuntu huulilla, tuntuu pehmeän kevyeltä kuin huulirasva.
+ Veden kielelle herauttava tuoksu (maku tosin ei komppaa, vaan muistuttaa lähinnä saippuaa)

Miinukset:
- Sävy ei kestä huulilla kovin pitkään.
- Aiheuttaa fyysistä riippuvuuden tunnetta ja vakavia ostoaikeita.

6 kommenttia:

  1. Mä oon niiiiin halunnut testailla molempia noita sarjoja!! Ehkä mäkin vielä raaskin ostaa noita karkkihiusjuttuja. Oon ihan tuoksufriikki! Tollasen huulijutun ostan varmasti ens kuun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon myös, jos joku tuoksuu hyvältä niin se on kaiken rahan väärti! :D Sun on pakko hommata tota marenkimömmöä, se on tuoksuhifistelijän TAIVAS. <3

      Poista
  2. ompas jännä huulipuna :o melkein täytyy itekkin koettaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ainaki ihastuin! Kunhan taas palkkapussiin kilisee jotakin täytettä niin noita täytyy ehkä hankkia lisääkin! :D

      Poista
  3. Amen! Oon ihan koukussa itse Tigin saman sarjan Sugar Shockiin ja Sugar Dustiin, jotka jäivät muotinäytöksestä palkkana laukkuun! Onneksi näin, sillä toi hinta hidastaa kyllä paljon uusien tuotteiden kokeilua.

    Olen myös suuri huulipunien hifistelijä eli taidankin käydä tarkistamassa Maybellinen tarjontaa omassa kauneusketjussa. Entuudestaan mulle on tuttu Maybelline Colour Sensational Lip markerit, joissa tuoksu ja kestävyys ovat kohdallaan, mutta kiilto sekä kosteus puuttuvat.

    http://thatturnip.blogspot.de/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi KYLLÄ, noi sugar shock ja sugar dust on myös olleet mun himolistalla erittäin pahasti, joskus varmaan haalittava vielä nekin kasaan!

      Käy ihmeessä nappaamassa tollainen herkkunekko myös itsellesi, itekin kävin jo hamstraamassa pari muutakin sävyä tästä. :D En vaan pääse yli tosta koostumuksesta, arjen maagisuutta. :D

      Poista

Yay! Jätä kommentti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...